Mikä mättää Englanti?
Jalkapallon EM-kisojen alkulohkovaihe on paketissa ja Englanti on yhä voittajakertoimissa suurin suosikki. Syynä tälle eivät kuitenkaan ole Englannin tyrmäävät esitykset vaan tavattoman helppo lohkokaavio, kun Englannin vastapuolelle joutuivat muun muassa Ranska, Espanja, Saksa ja Belgia. Englanti voi siis yhä ilman muuta pokata Henri Delaunay-kannun, mutta ei se kuitenkaan todennäköistä ole.
Syyttävät sormet osoittavat ensi sijassa Southgateen
Mikä Englantia sitten tarkalleen ottaen vaivaa? Miksi näin mykistävästä hyökkäyspään materiaalista ei saada tämän enempää irti? Gareth Southgaten ryhmä on puolustanut itse asiassa aivan kelvollisesti ja lohkopeleissä päästettiin kaikkein vähiten xGA-termillä tunnettavaa maaliodottamaa. Englannin pelit ovatkin tarjonneet katsojille kunnon unilääkettä, kun käsijarru on tiukasti pohjassa, mutta vastustajakaan ei juuri maalipaikoille pääse luovimaan. Englanti teki lohkovaiheessa kaksi osumaa ja vertailun vuoksi kisojen ensikertalaista Georgiaa edustava Georges Mikautadze teki kolme.
Merkittävimpänä kipukohtana tuntuisivat olevan tietenkin Southgaten taktiikat, joista on esitetty soraääniä jo aiemmissakin turnauksissa. Yksi tärkeimmistä pelillisistä tekijöistä on prässääminen sekä enemmänkin sen puute. Englanti oli esimerkiksi Serbiaa vastaan hämmentävän passiivinen johtoasemassa. Juoksuvoimaahan Englannilla piisaa vaikka muille jakaa ja avuja laadukkaaseen korkeaan prässiin pitäisi olla ilman muuta olemassa. Näitä avuja ei kuitenkaan hyödynnetä ja Serbia pääsi matalalle valunutta Englantia vastaan kuskin paikalle ottelun lopussa – aivan turhaan. Prässi-intensiteetti voi tietysti olla myös puutteellista, kun joukkueen runko on pelannut pitkän kauden, mutta tähän ongelmaan pitäisi saada lääkettä penkiltä, joka Englannilla on aivan riittävän leveä.
Onko pelaajavalinnoissa kehitettävää?
Englannin avauskokoonpano on pitkälti vakiintunut näissä kisoissa. Declan Ricen kaveriksi keskikentälle on kokeiltu Trent Alexander-Arnoldia ja Conor Gallagheria, jotka ovat kumpikin kelpo jalkapalloilijoita, mutta joiden parhaat avut eivät välttämättä palvele joukkuetta riittävän hyvällä tavalla tässä roolissa. Vasemmaksi pakiksi on Luke Shawn poissa ollessa valikoitunut Kieran Trippier, jonka oikeajalkaisuus vie tiettyjä syöttökulmia väkisinkin pois. Phil Fodenin tekniset ja peliälylliset avut ovat menneet hukkaan vasemmalla laidalla, kun Manchester Cityn tähti on omimmillaan välikaistoilla pienissä tiloissa.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olisi Jude Bellinghamin uudelleen roolittaminen tai jopa penkitys kenties paikallaan. Bellingham on maailmanluokkaa, kun juostaan boksiin, mutta alempana keskikentällä peliä rakentavassa roolissa nuoren miehen repertuaarista ei saada tässä Southgaten sapluunassa lähellekään parasta terää irti. Bellingham on huikea box to box-peluri ja Real Madridissa tästä erityisominaisuudesta on osattu repiä kaikki mahdollinen irti.
Jos Foden saataisiin kenttäryhmityksessä keskemmälle, avautuisi vasemmalle laidalle Anthony Gordonin mentävä aukko. Newcastlen laituri/hyökkääjä on Englannin suoraviivaisimpia ja nopeimpia hyökkäyspään pelaajia, jonka myötä Englanti saisi hyökkäyspeliinsä myös uudenlaisen ulottuvuuden. Kun molemmilla laidoilla on laadukasta haastovoimaa, vie tämä myös vastustajan laitakaistoilta resursseja. Gordonin mukaan tuonti parantaisi myös Englannin vastaisku-uhkaa heittämällä.
Southgaten peluutuksista tulee hieman flashbackeja reilun kymmenen vuoden takaa, kun kaikki Kolmen leijonan tähdet oli samanaikaisesti saatava viheriölle. Steven Gerrard ja Frank Lampard nähtiin esimerkiksi useasti keskikentän keskustassa yhdessä ja näin jälkiviisaana on helppo todeta tämän olleen kovin epäfunktionaalinen parivaljakko näin tärkeille pelipaikoille. Valmentajan tehtävä on epäkiitollinen siinäkin mielessä, että jokaisesta supertähtipenkityksestä saa välitöntä negatiivista palautetta. Pää olisi pidettävä kylmänä ja tehtävä parhaat päätökset joukkueen kannalta – kenties tällä tavoin pääsee myös tukkimaan äänekkäimpiä suita.
