Qatarin 5 tiukkaa lakia, jotka MM-kisaturistin täytyy tietää
Maailman katseet kääntyivät vuonna 2010 kohti Qataria, kun maalle myönnettiin ensimmäisenä Lähi-idän valtiona jalkapallon MM-kisaisännyys vuodelle 2022. Muutama vuosi ilmoituksen jälkeen maasta alkoi kuitenkin kantautua ikäviä uutisia, joista merkittävimpänä pinnalla olivat Qatarin ihmisoikeudet. Qatarissa ihmisiä oli joutunut pakkotyön uhreiksi, palkkoja oli jätetty maksamatta ja myös osa siirtotyöläisistä oli kuollut.
Qatar alkoi kuitenkin saamaan kansainvälistä painetta, minkä vuoksi maan työlainsäädäntöä ryhdyttiin parantamaan vuonna 2017. Uudistuksesta huolimatta vielä kuitenkin syksyllä aivan kisojen alla siirtotyöläisten työolojen on kerrottu olevan erittäin epäinhimilliset.
Epäinhimillisyyttä voivat kokea osaltaan myös kisaturistit – ainakin silloin, jos ei tutustu sen tarkemmin kohdemaahan. Tämän vuoksi kisoihin suuntaavien turistien onkin tehtävä hieman taustatyötä ja tutustuttava maan lakeihin.
Qatarin tiukat lait voivat yllättää kokeneemmankin matkaajan, jolloin hauskasta kisamatkasta voi pahimmillaan tulla monen vuoden kestävä painajaismainen vankilareissu. Toki tämä olisi kokemus ja tarina lapsenlapsille kerrottavaksi, mutta suosittelemme kuitenkin väliin jättämistä.
Mikäli sinulla on reissu edessä ja tässä vaiheessa ihokarvasi nousivat pystyyn hämmennyksestä, jatkahan ihmeessä lukemista. Olemme koonneet alle viisi Qatarin tiukkaa lakia, jotka ovat tärkeää pitää mielessä maahan matkatessa.
Valokuvaaminen
Suurin osa matkailijoista ottaa varmasti valokuvia reissuillaan? Osa valokuvailee itselleen matkamuistoja, kun taas osa ihan vain kerskaillakseen matkoistaan Facebookissa tai Instagramissa. Kumpi oma perimmäinen syysi sitten onkaan, on tämä aihe yksi ensimmäisistä asioista, johon sinun on tutustuttava matkatessasi Qatariin.
Valokuvaamisen kanssa Qatarissa on oltava nimittäin hyvin tarkkana. Valokuvien räpsimistä uskonnollisista kohteista, rakennustyömaista tai jopa sotilaskohteista tulee välttää kaikin keinoin. Myös valokuvan nappaaminen paikallisesta on äärimmäisen huono idea – ellet pyydä henkilöltä itseltään lupaa.
Myös valokuvan nappaaminen paikallisesta on äärimmäisen huono idea – ellet pyydä henkilöltä itseltään lupaa.
Qatarissa on hyvin tiukat lait valokuvaukseen liittyen, ja pahimmillaan valokuvan ottaminen voi johtaa vakaviin seurauksiin, kuten paikallisen poliisin suorittamaan pidätykseen. Moni Qatarissa vieraileva turisti on itseasiassa jopa saanut kokea tämän – ja moni varmasti olisi harkinnut kuvan ottamista uudelleen.
Entäpä toimittajat, jotka matkaavat Qatariin? Mikäli matkaat työn perässä maahan, on sinun hankittava Qatarin uutistoimistolta lehdistökäyntilupa ennen matkasi aloittamista. Kun olet saanut luvan, voit matkata maahan kamerasi ja kaikkien tarvittavien välineidesi kanssa.
Julkiset hellyydenosoitukset ja esiavioton seksi
Tässä on toinen juttu, joka voi herättää närkästystä. Qatarissa on nimittäin kiellettyä kaikki julkiset hellyydenosoitukset. Mikä tahansa julkinen hellyydenosoitus voi johtaa pidätykseen.
Pelkästään se, että yrität kätellä vastakkaista sukupuolta, voi herättää ihmetystä. Kättelyysi ei välttämättä vastata. Tätä ei kuitenkaan kannata ottaa henkilökohtaisesti, kyseessä on kulttuurillinen asia. Uskonto kieltää nimittäin naimattoman miehen ja naisen kosketuksen.
Astetta intiimimpää kosketusta eli toisin sanoen halailua ja suutelua on vältettävä julkisesti kokonaan. Nämä ovat kiellettyjä ja voivat johtaa vakaviin seuraamuksiin, mikäli jäät itse toimesta kiinni. Eikä varmasti tarvitse edes sanoa, mitä avioton seksi aiheuttaa. Tästä voi napsahtaa jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistus, joten yhden yön juttu MM-kisoissa voi venyä monen vuoden vankilareissuksi.
Eikä varmasti tarvitse edes sanoa, mitä avioton seksi aiheuttaa. Tästä voi napsahtaa jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistus, joten yhden yön juttu MM-kisoissa voi venyä monen vuoden vankilareissuksi.
Homoseksuaalisuus on myös Qatarissa kiellettyä – ja tästäkin voi napsahtaa samainen seitsemän vuoden kakku. Eräs asia, jossa Qatarin ihmisoikeudet ovat siis vielä aivan retuperällä. Toisin sanoen, minkä tahansa julkisen koskettelun kanssa kannattaa olla varovainen – pidät sitten mistä sukupuolesta tahansa.
Qatarin emiiri, Sheikh Tamim bin Hamad Al Thani, on ilmoittanut kaikkien, myös vähemmistöjen, olevan tervetulleita MM-kisoihin, mutta edelleen syksyllä, aivan kisojen alla, kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) on kertonut raportissaan, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aiemmin ilmoitettu kaltoinkohtelu on jatkunut emiirin ilmoituksenkin jälkeen.
Humaltuminen julkisilla paikoilla
Me suomalaiset tunnetusti rakastamme alkoholia ja moni suuntaakin railakkaille ja kosteille lomille etelän lämpöön. Qatar on kuitenkin äärimmäisen huono ryyppyreissukohde, joten mikäli mielessäsi on pelkästään pääntyhjennysloma, kannattaa suunnaksi valita ennemmin vaikkapa Espanja tai Bulgaria.
Alkoholin juominen Qatarissa ei ole kiellettyä, mutta humaltuminen julkisilla paikoilla voi johtaa vakaviin seuraamuksiin. Mikäli olet humalassa tai muut huomaavat sinun menettävän kontrollin itseesi, on seuraamuksena mitä todennäköisemmin niinkin raju tapahtuma kuin pidätys.
Qatar on kuitenkin äärimmäisen huono ryyppyreissukohde, joten mikäli mielessäsi on pelkästään pääntyhjennysloma, kannattaa suunnaksi valita ennemmin vaikkapa Espanja tai Bulgaria.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voisi juoda alkoholia Qatarissa, ehei. Maassa on lisensoituja ravintoloita ja baareja sekä Dohassa että kaupungin ulkopuolella, jotka tarjoilevat monien rakastamaa ilolientä. Nämä paikat ovat kuitenkin niitä ainoita, joissa voit alkoholista nauttia, sillä kaduilla juominen on jyrkästi kiellettyä. Huomioitavaa on myös, että baareihin ikäraja on 21 vuotta.
Useissa Dohan sekä muiden kaupunkien hotelleissa on myös omat ravintolat, jotka tarjoilevat alkoholia. Paikkoja siis löytyy, mikäli oluthammasta kolottaa. Ei kannata lähteä viemään omia eväitä mukanaan, ellet halua joutua paikalliseen selliin miettimään, mitä tuli tehtyä.
Säädyllinen pukeutuminen
Qatarin tiukat lait eivät sinänsä ole määrittäneet mitään tiettyä pukukoodia, mutta maassa odotetaan turistien pukeutuvan säädyllisesti maan tapojen mukaisesti. Monilla voi kuitenkin olla oma mielipiteensä siitä, mitä säädyllinen pukeutuminen loppupeleissä oikein tarkoittaa, minkä vuoksi osa saattaakin kohdata matkallaan ongelmia. Asiaan on tärkeää perehtyä etukäteen, jotta tietää pakata oikeanlaista varustusta mukaan.
Turistien ei odoteta pukeutuvan paikallisten tavoin, mutta on olemassa muutamia sääntöjä, joita on tärkeää noudattaa. On varmasti sanomattakin selvää, että pikkuriikkisissä bikineissä ja speedoissa kaduilla ei kannata kuljeskella. Nämä kannattaa jättää ainoastaan yksityisille rannoille tai hotellin uima-altaalle.
Turistien ei odoteta pukeutuvan paikallisten tavoin, mutta on olemassa muutamia sääntöjä, joita on tärkeää noudattaa.
Jos päätät mennä julkiselle uimarannalle, kannattaa täälläkin varustautua säädyllisempään pukeutumiseen, sillä esimerkiksi bikinit ovat usein kiellettyjä.
Naisten vaaditaan pukeutuvan siten, että olkapäät ja polvet ovat peitettynä – myös esimerkiksi liikennevälineissä ollessa. Miehille pukukoodina toimii pitkät housut ja t-paita – ei siis mikään hihaton toppi vaan ihan säädyllisillä hihoilla varusteltu t-paita. Läpinäkyviä vaatteita tulisi tietysti myös luonnollisesti välttää.
Kiellettyjen tavaroiden tuominen maahan
Jokaisella maalla on lakeja kielletyistä tavaroista, joita ei saa maahan tuoda, ja nämä on tärkeää selvittää aina huolellisesti etukäteen. Kuten edellisistä tiukoista laista on jo selvinnyt, on Qatarissa paljon tiukemmat säännöt kuin monissa esimerkiksi Euroopan maissa.
Tästä syystä erityisesti vuoden 2022 MM-kisoihin matkatessa on tärkeää tarkistaa, että tiedät varmasti, mitä saat matkalaukkuusi pakata ja mitä et. Sillä, kuten näkyä saattaa, Qatarissa ollaan erittäin tosissaan pidätysten kanssa.
Qatarilla on useampiakin tavaroita, joita et saa viedä maahan. Muutamina näistä mainittakoon uskonnolliset kirjat, porsasta sisältävät tuotteet, alkoholi, huumeet sekä videot, jotka sisältävät pornografista materiaalia.
Qatarilla on useampiakin tavaroita, joita et saa viedä maahan. Muutamina näistä mainittakoon uskonnolliset kirjat, porsasta sisältävät tuotteet, alkoholi, huumeet sekä videot, jotka sisältävät pornografista materiaalia. Huomioitavaa on myös, että esimerkiksi sähkötupakka kiellettiin Qatarissa vuonna 2014.
Näiden lisäksi on tietysti monet sellaiset, mitkä pätevät moniin muihinkin maihin, kuten aseet ja ammukset. Henkilökohtaisten esineiden ja lahjojen yhteisarvo ei saa myöskään ylittää 3 000 Qatarin rialia eli noin 828 euroa.
Kaikki Hamadin kansainväliselle lentokentälle lentävät turistit joutuvat menemään turvatarkastuksen läpi, jossa heidän laukkunsa skannataan. Lisäksi jokainen joutuu kävelemään metallinpaljastimen läpi. Mikäli kiellettyjä tavaroita löytyy matkustajan hallusta, ovat seuraamuksen sen mukaiset.
Valmistaudu tiukkoihin lakeihin huolellisesti – ja nauti!
Kenen mielestä jalkapallon MM-kisojen järjestäminen Qatarissa oli hyvä idea? Ei varmasti enää kovinkaan monen. Tosin aina matkustettaessa on muistettava, että maassa maan tavalla. Varmasti monelle Qatarin lait eivät edes ole ongelma – kunhan vain muistaa tutustua niihin hyvissä ajoin ennen matkaa. Tiukkojen ja outojen lakien lisäksi kannattaa ottaa huomioon myös Qatarin hintataso, josta olemme niin ikään koonneet kattavan oppaan sivustollemme. Tai jos jalkapallo kiinnostaa sinua myös betsausmielessä, niin voit tututusta myös kisoja käsittelevään vedonlyöntioppaaseemme sekä lohkoennakoihin, joista löydät tietoa joukkueiden välisistä voimasuhteista ja markkinoiden parhaista vedonlyönnin tervetuliaisbonuksista.
Ennen reissuun lähtöä on hyvä muistaa pakata säädyllisiä vaatteita mukaan. Muista siis ottaa jotain olkapäät ja polvet peittävää. Paikan päällä on tärkeää puolestaan muistaa jättää ne valokuvat ottamatta sekä hillittävä olut- tai viinihammasta julkisilla paikoilla. Sekä tietysti vältettävä julkisia hellyydenosoituksia. Yksi huono päätös voi nimittäin viedä salamannopeasti qatarilaiseen vankilaan – ja tätä tuskin yksikään kisaturisti haluaa.
Kun säännöt pitää mielessä, tulee MM-kisamatkasta varmasti unohtumaton. Kaikille reissuun lähteville nautinnollista matkaa – pitäkää järki päässä!
Qatar MM-kisat 2022 – Tutustu Qatarin hintatasoon ja kulttuuriin
Qatar MM kisat alkavat marraskuun puolessa välissä. Turtlebet kertoo kaiken, mitä sinun täytyy tietää isäntämaan hintatasosta j...
Jalkapallon MM 2022 vedonlyöntiopas
Jalkapallon MM vedonlyönti on jo vauhdissa ja Turtlebet on laatinut oppaan, jonka avulla löydät parhaat kohteet, kertoimet ja b...
Jalkapallon MM 2022 – Lohko A ennakko
Jääkö isäntämaa Qatar alkulohkoon? Entä löytyykö Hollannille haastajaa? Lue jalkapallon MM-kisojen A-lohkon ennakko Turtlebetiltä!