Jalkapallon EM – Ennakot neljännesvälieriin
Lauantaina käynnistellään jalkapallon EM-kisojen kutkuttavin vaihe, kun on pudotuspelien aika. Lauantaista tiistaihin pelataan kaksi ottelua päivässä ja tämän jälkeen on selvillä puolivälieräparit. Pudotuspelikaavion vasen puoli vaikuttaa etukäteen arvioituna huomattavasti toista puolta kovemmalta ja turnauksen ennakkosuosikkeja voi olla jo matkalla lauluun tässä vaiheessa!
Sveitsi – Italia
A-lohkon kakkoseksi Saksan vanavedessä lasketellut Sveitsi kohtaa neljännesvälierien ensimmäisessä ottelussa Italian Berliinin Olympiastadionilla. Sveitsillä ei lohkovoittokaan jäänyt lopulta kauas, mutta Saksa onnistui viimeisessä lohkopelissä Murat Yakinin suojatteja vastaan nousemaan tasoihin ja Saksalle piisasi siten seitsemän pistettä lohkovoittoon.
Italialla riitti jännitystä lohkovaiheessa loppuun asti, kun Kroatiaa vastaan Mattia Zaccagni vapautti Azzurrin juhlimaan kahdeksannella lisäminuutilla syntyneellä osumalla. Hyökkäyspäässä Luciano Spallettin ryhmä esiintyi kauttaaltaan kehnosti ja esimerkiksi Espanjaa vastaan oltiin täydellisesti alakynnessä.
Sveitsiltä on sivussa pelikieltoa kärsivä Silvan Widmer ja Italialta puuttuu samasta syystä sensaatiotoppari Riccardo Calafiori. Italian hyökkäyspään koosteen ennakointi vaikuttaa etukäteen aikamoiselta arpapeliltä.
Sveitsin jatkopaikan puolesta kelpaa lyödä vetoa BankonBetillä kertoimella 2,20. Taktisesti Sveitsi oli Saksa-ottelussakin erinomainen ja Italian yläkerran nollaaminen ei olisi nähdyn perusteella mikään massiivinen yllätys. Sveitsi pystyi lohkovaiheessa muokkaamaan otteluiden sisällä puolustusmuotoaan ihailtavan joustavasti ja Saksan hyökkäyspään juonittelut saatiin tällä tavoin laadukkaasti torpedoitua.
Saksa – Tanska
Isäntämaa Saksa pelasi etenkin lohkovaiheen kaksi ensimmäistä ottelua mallikasta jalkapalloa, kunnes Sveitsin muuri aiheutti kolmannella kierroksella hieman harmaita hiuksia vielä nuorelle Julian Nagelsmannille. Saksa eteni kuitenkin lopulta lohkovoittajana jatkoon ansaitusti ja pudotuspeleissä Die Mannschaft äitynee jälleen kovaan vetoon.
Tanskan lohkovaihe ei jättänyt juurikaan jälkipolville kerrottavaa, kun Kasper Hjulmandin suojatit etenivät kolmella tasapelillä jatkoon. Serbiaa ja Sloveniaa vastaan moni odotti juuteilta enemmän, mutta toisaalta Englantia vastaan oltiin vastapainoksi pelillisesti jopa niskan päällä.
Tanska lähtee takuulla Dortmundissa pelattavaan Saksa-otteluun konservatiivisella pelisuunnitelmalla. Viiden miehen linja on ja pysyy eikä kovin korkealta Tanska lähde missään nimessä prässäämään. Erikoistilanteista tai Rasmus Höjlundille tyhjään tilaan lähetettävästä juoksupallosta voisi Tanska rokottaa, mutta nappipäivää tarvitaan joka tapauksessa.
Molemmilla on yksi pelikielto, kun Tanskalta Morten Hjulmand ja Saksalta Jonathan Tah saivat korttitilinsä lohkovaiheen viimeisessä pelissä täyteen. Antonio Rüdigerin pelikunto on isänniltä kysymysmerkki. Alle 2,5 maalia on pitkälti Tanskan varovaisesta pelisuunnitelmasta johtuen maistuva veto Optibetiltä kertoimella 1,76.
Englanti – Slovakia
Gareth Southgaten käskyttämä Englanti on pelannut toistaiseksi kisoissa ali odotusten, mutta onnekkaan lohkokaavion turvin Kolme leijonaa on yhä koko turnauksen suurin voittajasuosikki kertoimien valossa. Neljännesvälierissä vastaan asettuu Gelsenkirchenissä E-lohkon kolmanneksi jäänyt Slovakia.
Englanti sekä Francesco Calzonan käskyttämä Slovakia kuuluvat koko EM-turnauksen lohkovaiheen pienimaalisimpaan kastiin. Luodun maaliodottaman valossa tämä kaksikko on ollut kisojen kolmanneksi ja neljänneksi huonoin hyökkäämään ja luomaan maalipaikkoja. Joko Englannin peli viimein vapautuisi vai jatkuuko sama laulu?
Luke Shaw on hyvin todennäköisesti yhä sivussa Englannilta tai ainakaan avaukseen ei vielä Manchester Unitedin vasen laitapakki pääse. Muuten molemmilla päävalmentajilla on koko katras käytettävissä.
Englanti ei todennäköisesti lähde edelleenkään aktiivisesti ahdistelemaan Slovakiaa ylhäältä, mikä tarkoittaa Calzonankin suojateille aikaa hyökkäysalueella. Englanti kykenee kuitenkin laadukkaasti puolustamaan, mikä onkin tällä hetkellä Southgaten miehistölle elinehto. Alle 2,5 maalia valikoituu kupongille Optibetiltä kertoimella 1,73.
Espanja – Georgia
Uskomattomalla tavalla pudotuspeleihin selvinnyt Georgia on varmuudella monen neutraalin jalkapallon seuraajan suosikki pudotuspelivaiheessa – ovathan nämä tuhkimotarinat aina arvokisoissa erityisen mieleenpainuvia. Espanja taitaa kuitenkin olla jo Willy Sagnolin ryhmälle liian kova rasti.
Kahdesti juuri Espanjalle karsinnoissa hävinnyt Georgia selvisi lopulta jatkoon viimeisen kierroksen 2-0-voittoon päättyneessä Portugali-ottelussa. Lusitaaneilla ei ollut enää panosta ja Georgia luotti omiin avuihinsa. Giorgi Mamardashvililta nähtiin tolppien välissä esitys, jollaista veskarilta ei vielä aiemmin näissä kisoissa oltu nähty. Anzor Mekvabishvili pelikiellossa Espanjaa vastaan.
Espanja on sen sijaan nostettu lohkovaiheen perusteella jo yhdeksi suurimmista voittajasuosikeista. Kroatia kellistettiin avauspelissä 3-0, minkä jälkeen kaatuivat myös Italia ja Albania. Omissa ei ole vielä kolissut yhtä ainoaa kertaa ja hyökkäyspelaaminen on vaikuttanut vaaralliselta. Albania-pelissä päästiin lisäksi lepuuttamaan, joten La Rojan lähtökohdat eivät paremmat voisi olla.
Georgia joutuu sunnuntaina todennäköisesti kovimpaan mahdollisimpaan mankeliin. Espanja kykenee luomaan varmuudella tontteja ja Mamardashvililtä tarvitaan jälleen päälläseisontaa. Tuskinpa tämä tällä kertaa riittää ja Espanja porskuttaa jatkoon. Espanja -2 kelpaa lapulle Moi Casinolta kertoimella 2,08.
Ranska – Belgia
Didier Deschampsin luotsaama Ranska ei taaskaan joutunut juurikaan hikoilemaan lohkovaiheessa. Itävalta kaadettiin aika vaivalloisestikin avauskierroksella ja tätä ottelua seurasivat tasapelit Hollantia ja jo lohkon hävinnyttä ja panoksetonta Puolaa vastaan. Ykköstähti Kylian Mbappé mursi avauspelissä nenänsä ja paluu kentille tapahtui juuri Puola-pelissä, mutta ei Mbappén esitykset aivan odotetulla tasolla vielä ole olleet.
Sukupolvenvaihdosta läpikäyvä Belgia on ollut pelillisesti kohtalaisen hyvä, vaikka toki omissa on välillä tahtonut soida kriittisissä paikoissa. E-lohkosta Domenico Tedescon suojatit etenivät jatkoon neljällä pisteellä, joka oli itse asiassa lohkon kaikkien muidenkin joukkueiden loppusaldo!
Ranskan tupelointi Puola-pelissä tarkoitti Les Bleusin joutumista kaavion kovemmalle puolelle ja Belgia tarjoilee heti Gallian kukoille vaikean vastuksen. Kokoonpanoissa ei kovinkaan paljoa ole ihmeellisyyksiä. Axel Witsel ja Thomas Meunier ovat belgeiltä yhä puolikuntoisia.
Pienimaalisuus on kelpo peli-idea tähänkin otteluun – otetaan alle 2,5 maalia lapulle kertoimella 1,62 Optibetiltä. Belgia tiedostaa tässä Ranskan vahvuudet tilanteenvaihdoissa ja pelisuunnitelma laadittaneen sen varalle. Varovaista peliä on lupa odottaa!
Portugali – Slovenia
F-lohkon voiton jo kahden kierroksen jälkeen varmistanut Portugali koki lohkovaiheen päätöskierroksella shokkitappion Georgialle, mutta tästä eivät kuitenkaan lusitaanit ottaneet lommoa panssariin, muuten kuin ehkä kunnian puolesta. Roberto Martínez lepuutteli rankalla kädellä ja Portugali pääsee Slovenian kaatoon levänneenä.
Slovenian alkulohkossa palloilivat Matjaz Kekin miehistön ohella myös Englanti, Tanska ja Serbia ja tämä lohko oli kokonaisuudessaan todella tapahtumaköyhä. Slovenia oli lohkon positiivinen yllättäjä ja kolme tasapeliä riittivät lopulta jatkoon lohkokolmosena.
Portugalia Slovenia lähtee kiusaamaan miltei parhaalla rosterilla, joskin Erik Janza on korttitilin täyttymisen vuoksi pelikiellossa. Slovenia iskee liinat kiinni lusitaaneja vastaan ja vastaiskuista pyritään tekemään ennakkosuosikkia vastaan kiusaa mahdollisimman nopeasti ja suoraviivaisesti.
Portugalin osalta palikat ovat olleet aavistuksen levällään ja taas on syytä kyseenalaistaa esimerkiksi Cristiano Ronaldon panosta. CR7 on iskenyt vain yhden pelitilannemaalin viimeiseen 11 arvokisaotteluun, mikä ei voi millään enää riittää vakiavaajan paikkaan. Tuskinpa Martínez liikaa lähtee soveltamaan, mikä voi taas näkyä mailan puristamisena. Slovenia +0,5 maistuu BankonBetiltä kertoimella 3,00.
Romania – Hollanti
Uskokaa tai älkää, Romania paineli E-lohkon voittajaksi, mutta siitä huolimatta Edward Iordanescun miehistö lähtee selvänä altavastaajana Allianz Arenalla pelattavaan neljännesvälierään. Hollanti hävisi lohkovaiheessa Itävallalle, mutta neljä pistettä kerättiin kuitenkin Ranska- ja Puola-peleistä.
Romania kellisti avauspelissä Ukrainan 3-0 ja tässä pelissä Iordanescun ryhmältä onnistui oikeastaan kaikki. On sanottava, että vaikka Romania menee alkulohkon positiivisten yllättäjien kastiin, on kuitenkin pelillisesti tämä joukkue edelleen kovin vajavainen, etenkin mitä hyökkäyspelaamiseen tulee. Suonenvetoa vaaditaan taas, jos Oranje mielitään kaataa.
Hollanti hävisi melko koomisestikin Itävallalle alkulohkovaiheen viimeisessä pelissä, mutta kokonaisuudessaan Oranjen lohkovaihe nyt ei aivan kammottavan huono ollut. Ronald Koeman ei todennäköisesti ole oikea mies pestiinsä, mutta Hollannin pitäisi kuitenkin kyetä kelvollisesti kilpailemaan neljännesvälierässä.
Romania ei tarjoa Hollannille kovinkaan vaikeaa testiä. Iordanescun ryhmän avut piilevät tiiviissä puolustuspelaamisessa, mutta ylöspäin lähdettäessä mennään enemmän asenteella kuin taidolla. Hollannin vuotanutta alakertaa ei siis välttämättä päästä riittävästi testaamaan. Hollanti -1 peleille BankonBetiltä kertoimella 1,72!
Itävalta – Turkki
Alkulohkovaiheen viihdyttävimpään kastiin kuuluneet Itävalta ja Turkki kalistelevat sapeleita Leipzigissä tiistaina. Itävalta paineli lopulta huikeiden käänteiden jälkeen D-lohkon voittoon ennen Ranskaa ja Hollantia ja Ralf Rangnickin ryhmä on nyt vieläpä helpommalla puolella pudotuspelikaaviota!
Turkki voitti ensimmäisessä ottelussaan Georgian, minkä jälkeen Portugalin jalkoihin jäätiin tuloksen valossa tylysti. Viimeisellä kierroksella Turkki naulasi jatkopaikan miesalivoimalla pelannutta Tshekkiä vastaan kuumassa ottelussa. Hyökkäyspäässä Turkin talentti on kiistatonta, mutta kokonaisuutena Vincenzo Montellan joukot eivät ole kuitenkaan liikaa vielä vakuuttaneet.
Samet Akaydin ja kippari Hakan Calhanoglu ovat merkittäviä poissaoloja Turkilta tiistaina. Patrick Wimmer on kaksikon tavoin pelikiellossa Rangnickin ryhmästä. Itävalta on päässyt kierrättämään oikeastaan jo lohkovaiheessa, mikä on ollut vääjäämätöntä joukkueen kuluttavan pelitavan takia.
Parhaiten peleille maistuu tähän koitokseen suurimaalisuus, vaikka Calhanoglun poissaolo verottaakin Turkin mahdollisuuksia esimerkiksi erikoistilanteissa ja kaukolaukauksissa. Pelinkuvasta on kuitenkin lupa odotella hyökkäysvoittoista ja intensiivistä, joten 1,96:n over-kertoimet riittävät Moi Casinolta lapulle.