Jalkapallon EM – Ennakot välieriin

Jalkapallon EM-kisoissa on enää kolme ottelua jäljellä. Välierissä tiistaina ja keskiviikkona kohtaavat Espanja ja Ranska sekä Hollanti ja Englanti. Tiistaina Münchenin Allianz Arenalla Espanja – Ranska-ottelun voittava joukkue lähtee selkeähkönä ennakkosuosikkina tulevan sunnuntain finaaliin.

Espanja – Ranska

Luis de la Fuenten luotsaama Espanja hoiteli leiviskänsä alkulohkolla tyylillä ja Georgiakin niputettiin turnauksen ensimmäisestä päästetystä maalista huolimatta kivuttomasti. Saksa tarjoili puolivälierässä La Rojalle ensimmäisen kunnon haasteen, mutta niin vain Mikel Merinon jatkoaikaosumalla Espanja veti isäntämaata pidemmän korren!

Ranska on edennyt tässä turnauksessa kyyniselle pelitavalleen uskollisena. Les Bleus ei ole prässännyt kovinkaan aktiivisesti ja taktiikkana on yhä kärjistetysti ”pitkä päätyyn ja Kylian Mbappé perään.” Ranska ei ole juurikaan päässyt kuitenkaan vastustajiaan rokottamaan avoimesta pelistä.

Vaikka hyökkäyspeli on Ranskalla ollut nuhaista, ei samaa voi kuitenkaan sanoa luutimisesta omalla puolustuskolmanneksella. Portugalia vastaan puolivälierässä Mike Maignanilla ei ollut suurta hätää ja nyt on pelattu peräti viisi peliä peräjälkeen ilman päästettyä pelitilannemaalia.

Ranskan voitto kelpaa lapulle tiistain peliin kertoimella 3,03 Optibetiltä, vaikka Espanja monen huulilla nyt onkin. Ranskan puolustuksella on eväät hyydyttää Espanjan hyökkäyspeli ja lisäksi La Rojalla on sivussa Dani Carvajal, Robin Le Normand ja Pedri, joten tasoitusta annetaan poissaolorintamalla Les Bleusille.

Optibet
Optibet
50 € riskitön veto
right

Hollanti – Englanti

Mestaruuskertoimien valossa kisoihin ennakkosuosikkina lähtenyt Englanti on ollut pelillisesti paikoitellen häpeällisen huono, mutta niin vain Gareth Southgate on hilannut joukkonsa aina välieriin asti. Slovakiaa ja Sveitsiä vastaan paremmuus tosin löytyi vasta jatkoajalla ja rankkarikisassa, joten on myötätuultakin Englannilla piisannut. Joko puhuri kääntyy, kun Oranje tulee vastaan?

Ronald Koemanin suojatitkaan eivät aivan nappiturnausta ole pelanneet, mutta suosiollinen kaavio on kuitenkin siivittänyt joukkueen välieriin. On toisaalta sanottava, että Koeman on penkin päässä tehnyt ansiokkaasti havaintoja ja reagoinut niihin ja Oranjen kunto on siten nousujohteinen. Eritoten Cody Gakpo on ollut yläkerrassa loistovedossa.

Hollanti on eittämättä haastavin vastustaja Englannille toistaiseksi näissä karkeloissa. Puolustuspelaaminen Koemanin ryhmällä ei toisaalta ole vakuuttanut, mutta Englanninkin alakerta on osoittanut hieman rakoilun merkkejä. Hyökkäys Oranjella soljuu paljon Englantia laadukkaammin.

Näillä kertoimilla Hollanti +0 tai tasapeli ei vetoa kelpaa kupongille 2,10:n kertoimella BankonBetiltä. Englanti on pelannut auttamatta liian passiivisesti läpi turnauksen ja Hollannin tähtikatras hyökkäyksessä päässee jossain vaiheessa matsia rokottamaan.

BankonBet
BankonBet
100 % vedonlyöntibonus 200 € asti
right
Tuomas Mäkelä avatar
Tuomas MäkeläVedonlyöntiasiantuntijaArtikkelit: 123
Erikoistuminen: Vedonlyönti
Tuomas Mäkelä on Turtlebetin vedonlyöntiekspertti, joka on innostunut erityisesti jalkapallosta, mutta varsin kaikkiruokaisena voidaan tätä miestä urheilun suhteen pitää. Tuomas lyö vapaa-ajallaan paljon vetoa ja tietämys alan uusimmista ja parhaimmista vedonlyöntisivustoista on rautainen.