Jalkapallon EM vihjeet 25.6. – Tökkiikö Englannin pelaaminen myös viimeisessä lohkopelissä?

EM-jalkapallossa pelataan tiistaina ensimmäinen ja samalla toiseksi viimeinen neljän ottelun päivä, kun C- ja D-lohkot pelataan loppuun. C-lohkossa kaikilla on vielä olemassa realistiset jatkosaumat. D-lohkossa sen sijaan Puola on jo ulkona ja Ranska&Hollanti-parivaljakko on käytännössä varmasti jatkossa. Kolme pistettä kerännyt Itävalta pyrkii vielä sinetöimään jatkopaikkansa.

Hollanti – Itävalta

D-lohko ei vaikuttaisi lopulta menevän kovinkaan kimurantiksi. Ranska ja Hollanti palloilivat kakkoskierroksella leppoisissa merkeissä 0-0-tasurin ja nyt molemmilla on neljä pistettä kasassa – tämän pitäisi riittää ilman muuta jo jatkopeleihin. Itävalta voi päästä tappiollakin jatkoon, mutta tokihan Ralf Rangnickin ryhmä lähtee Hollantia voittamaan.

Ronald Koemanin luotsaama Hollanti kuuluu kahden ottelun perusteella kisojen B-koriin eli jatkopelit ovat minimisuoritus, mutta aivan turnauksen kirkkaimpaan kastiin joukkuetta ei voi lukea. Ranska-ottelussa oltiin hieman onnekkaita, ettei Les Bleus karannut voittajaksi.

Itävalta on ollut toistaiseksi yksi kisojen piristysruiskeista. Ranskaa vastaan tie nousi pystyyn, mutta Puola onnistuttiin kaatamaan vahvalla esityksellä. Itävallan pelitapa on tietysti aika kuluttava ja tiistaillekin joudutaan hieman laittamaan pakkaa uusiksi, mutta juoksemista ja kaksinkamppailuja tämä ryhmä ei kaihda Hollantiakaan vastaan.

Itävallan suora voitto on maistuva veto tiistaille Winnerziltä kertoimella 3,70. Rangnickin ryhmä on kyennyt aiheuttamaan intensiteetillään vaikeuksia jo kahdessa ensimmäisessä ottelussa eikä Hollanti vaikuta kollektiivisesti niin ehjältä, että vahinkoja ei sattuisi pallon kanssa omalla kenttäpuoliskolla.

Winnerz
Winnerz
20 € riskitön veto
right

Ranska – Puola

Alkuillan peleistä Ranska – Puola on selvästi panoksettomampi. Ranska on oikeastaan pomminvarmasti jatkossa, kun neljällä pisteellä ei pitäisi oikein missään skenaariossa pudota. Pelissä on sen sijaan lohkovoitto, joka tappiolla tai tasapelillä voisi valua sormien lävitse.

Iso kysymysmerkki Les Bleusin rosterissa on Kylian Mbappén pelikunto. Mbappé ei pelannut Hollantia vastaan nenämurtuman takia, mutta Puolaa vastaan Didier Deschamps saattaa jo saada ykköstähtensä takaisin kokoonpanoon.

Puola pyrkii vielä tässä ottelussa nostamaan lippuaan aavistuksen korkeammalle, mutta lohkosijoitusten kannalta ottelulla ei kuitenkaan ole Michal Probierzin miehistölle enää minkään valtakunnan merkitystä. Parhaalla avauksella Puola ei ole otteluun lähtemässä ja tolppien välissä Wojciech Szczesny väistyy varaveskarin tieltä.

Ranskalle menee ottelussa motivaatioetu, kun Puola pelaa enää kunniasta. Oli Mbappé kentällä tai ei, Puolan pitäisi tässä pelissä väkisinkin jäädä alakynteen. Lapulle kelpaa Ranska -1,5 BankonBetiltä kertoimella 1,80.

BankonBet
BankonBet
100 % vedonlyöntibonus 200 € asti
right

Englanti – Slovenia

Kisoihin kertoimien valossa suurimpana ennakkosuosikkina lähtenyt Englanti on vedellyt kaksi ensimmäistä lohkopeliä käsijarru pohjassa. Serbia kaatui avauskierroksella vain vaivoin ja Tanska sai Kolmelta leijonalta revittyä ansaitun tasapelin. Gareth Southgaten taktinen työkalupakki sekä peluutukset ovat jälleen saaneet osakseen kritiikkiä.

Slovenia on sen sijaan ollut kisojen positiivisimpia yllättäjiä. Omassa päässä on luudittu tiiviisti ja maalipaikoille on päästy suoraviivaista pelisapluunaa noudattamalla. Matjaz Kekin suojatit ovat joutuneet hieman kaivelemaan hampaankolojaan, kun Serbia pääsi lisäajalla erikoistilanteesta tasoihin toisella kierroksella.

Southgate tehnee muutoksia avauskokoonpanoonsa tiistaina, kun hyökkäyspäässä ei ole saatu mitään irti tähtikatraasta. Trent Alexander-Arnold pudonnee penkille ja Jude Bellingham tai Conor Gallagher ottaa paikan keskikentältä. Bellinghamin siirto alaspäin sallisi Phil Fodenille roolin keskemmältä ja vasemmalla voisi silloin olla esimerkiksi Anthony Gordon.

Alle 2,5 Moi Casinolta kertoimella 1,90 on kelpo veto. Slovenian hyökkäys tuskin omaa riittävää terävyyttä, jotta kuparista saadaan Jordan Pickfordin takana rikki. Englanti vastaavasti ottanee taas jalkaa kaasulta, kun ensimmäinen osuma saadaan tulostaululle.

Moi Casino
Moi Casino
100 % vedonlyöntibonus 100 € asti vain Turtlebetiltä!
right

Tanska – Serbia

Tanskan ja Serbian kohtaaminen Münchenin Allianz Arenalla lienee illan jännittävin peli, kun häviävää joukkuetta kutsuu laulukuoro – todennäköisesti myös Tanskaa, jolla on kahden kierroksen jälkeen kasassa kaksi pistettä.

On pakko rehellisyyden nimissä sanoa, ettei kumpikaan joukkue ole isossa kuvassa näyttänyt kovin laadukkaasti valmennetulta joukkueelta. Alla molemmilla on vuoden 2022 MM-pettymys ja jääminen lohkovaiheeseen. Penkin päässä nähdään kuitenkin yhä Kasper Hjulmand sekä Dragan Stojkovic eli samoihin miehiin luotetaan.

Tanskalla tilanne on siis aavistuksen parempi, kun tasapeli voisi hyvin riittää jatkoon – 2016 EM-kisoissahan Portugali pelasi alkulohkossa kolme tasuria ja paineli lopulta pokkaamaan mestaruuspokaalin! Juutit voivat ottaa ottelun alun rauhassa ja katsoa Serbian ensimmäiset liikkeet.

Pienimaalisuus maistuu myös toiseen C-lohkon päätöskierroksen peliin Optibetiltä kertoimella 1,95. Tanska tuskin on kovin aktiivisesti lähdössä hyökkäämään ja Serbiakin joutuu osin tästä syystä lähtemään mukaan tunnustelutalkoisiin.

Optibet
Optibet
50 € riskitön veto
right
Tuomas Mäkelä avatar
Tuomas MäkeläVedonlyöntiasiantuntijaArtikkelit: 123
Erikoistuminen: Vedonlyönti
Tuomas Mäkelä on Turtlebetin vedonlyöntiekspertti, joka on innostunut erityisesti jalkapallosta, mutta varsin kaikkiruokaisena voidaan tätä miestä urheilun suhteen pitää. Tuomas lyö vapaa-ajallaan paljon vetoa ja tietämys alan uusimmista ja parhaimmista vedonlyöntisivustoista on rautainen.